Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Meikkipussin pohjalta

Joskus kirja kannattaa lukea loppuun asti!

Tai tässä tapauksessa ainakin kuunnella. Kirjastosta tarttui mukaan Kaisa Haatasen Meikkipussin pohjalta. Ensimmäisen tunnin jälkeen ajattelin jo lopettaa kirjan kuuntelun, se ei minusta oikein päässyt käyntiin. Mutta koska kirjan luvut ovat aakostettu, niin olihan minun pikkuinen pakko kuunnella se, aakoset kun ovat niin lähellä sydäntäni. Onneksi kuuntelin, huomasin enemmän ja enemmän samaistuvani Tyttiin, vaikka emme ihan samanlaisia olekaan. Minulla kun esimerkiksi on huomattavasti perinteisempi perhe kuin mitä Tytillä.

Kaikenlaisista muista perhemalleista puhutaan nykyään eri yhteyksissä paljon,
mutta ei aikuisperheestä.
Minulla on ilo ja murhe kuulua aikuisperheeseen,
jossa meitä on isä ja äiti ja kaksi lasta.
Isä on 76-vuotias, äiti 72-vuotias ja me lapset 48 ja 45.

Mutta koska Tytti on ikäiseni, huomasin samaistuvani moneen Tytin ongelmaan ja ajatukseen. Ja hymyileväni aina vaan enemmän. Jopa kun käsiteltiin hieman ikävämpiä asioita.

Jopa kirjamakumme menee aika hyvin yksiin, mikäli katsotaan sitä Tytin epävirallista listaa. Tyttin virallisella listalla on vain kirjoija joita kehtaa tunnustaa lukevansa, epävirallisella listalla sitten myös kirjat joita luetaan "salaa" koska niitä pitää hävetä. En nyt sinäänsä tajua miksi kirjaa pitäisi hävetä. Minä tunnustan iloisesti lukeneeni esim. 50 Shades of Grey triologian. En nyt ollut erityisen ihastunut niihin, parempiakin kirjoja olen lukenut, mutta tunnustan lukeneeni. Kuten sen Tytin epävirallisella listalla olleen Okalinnutkin. Aikoja sitten. 

Tytti kertoo muuten myös kakapo papukaijoista. En ollut koskaan kuulutkaan niistä. Uhanalaisia lentokyvyttömiä pöllöpapukaijoja. Kaikkea sitä oppiikin, kun kuuntelee kirjoja. 

Listietoa Tieteen Kuvalehdestä

4. Kirja lisää hyvinvointiasi

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
Haatainen on kustannuspäällikkö

13. Kirja "kertoo sinusta"

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
No joogaa Tytti ainakin harrastaa

39. Ikääntymisestä kertova kirja
No, ketoohan se siitäkin


42. Esikoisteos

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...