Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Aikamatkailua

Aikamoinen tiiliskivi tuli luettua!

Skotlanti on paikkana kiehtova, sinne pitää vielä joskus päästä ja kun useampi ystävä Facessa kehui kirjasarjaa, niin pakkohan tähän oli tarttua: Diana Gabaldon: Muukalainen (Outlander) on paksu kuin mikä, eli ei maailman mukavin "yöluettava". Siitä huolimatta nämä 825 sivua, pokkariversio, saivat pitää minulle seuraa ennen nukahtamista. 

Takakannesta:


"Toinen maailmansota on juuri ohi, kun Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle
Frankin esi-isien synnyinseudulle Skotlannin ylämaalle.
Sillä aikaa kun Frank tutkii vanhoja papereita, Claire vaeltelee nummilla ja keräilee lääkekasveja. Pahaa aavistamatta Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamaan.
Yhtäkkiä hän löytää itsensä keskeltä 1700-lukua ja klaanisotien riepomaa Skotlantia."

Niin epätodellinen kun tuo alkuasetelma onkin, huomaan hymyileväni kun sairaanhoitaja Claire, joka muuten kirjassa kerää alussa kasveja eikä lääkekasveja, miettii kuumeisesti millä haavoja hoidettiin 1700-luvulla, aikana ennen jodia, penisilliiniä tai edes kunnon sidetarpeita.

Ihan viihdyttävää iltalukemista tämä oli. En osaa sanoa miten totuudenmukaisesti 1700-luvun Skotlantia kuvaillaan, aika pitkälti leikitään samoilla mielikuvilla joita historian tunneilla on opetettu. Tosin, tuskinpa kukaan tähän kirjaan tarttuukaan oppiakseen lisää Skotlannista tai historiasta?


"Illan koittaessa alkoi tuulla, ja lepattavat lehdet saivat varjot tanssimaan.
Saatoin hyvin uskoa, että kukkulalla oli keijukaisia, jotka tanssivat noiden varjojen kanssa
ja puikkelehtivat solakoiden puunrunkojen lomassa sulautuakseen metsän syvyyksiin."

Jos sivuja olisi ollut hieman vähemmän, tämä olisi taatusti kelvannut historialliseksi Harlekiiniksi, niitä luin pikkutyttönä. Vieläköhän sellaisia on olemassa?

2. Kirjablogissa kehuttu kirja
Kehuja varmaan löytyy monestakin blogista, mutta satsataan nyt vaikka tähän

4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa

10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis


15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
No ainakin sukututkimus ja kasvit ovat harrastuksen kohteena.

23. Käännöskirja
26. Sukutarina
No onhan tämä aikamoinenkin sukutarina kun Claire tupsahtaa aviomiehensä esi-isien luokse.

31. Fantasiakirja
Mitään muutahan aikamatkailu ei ole kuin fantasiaa

32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
Televisiosarja tästä on ainakin tehty. En ole kyseistä sarjaa nähnyt, ehkäpä hyvä niin.

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
Koska olen syntynyt 1900-luvun jälkipuoliskolla niin en ole.

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
Näköjään. Outlander on ilmestynyt jo 1991, suomennos 2002

38. Kirjassa mennään naimisiin
Naimisiin mennään, mutta voiko mennä naimisiin jos on jo naimisissa tulevaisuudessa?


42. Esikoisteos
En ainakaan löytänyt tietoa aiemmista kirjoista. Tämä kohta olkoot se virallinen rasti. Ainakin tässä vaiheessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...