Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 3. marraskuuta 2016

Helposti erottuva

Muistatteko "vanhojen" Abloy-avainten muovikuoret jolla pystyi erottamaan avaimet toisistaan?

Tietysti ne pystyy tunnistamaan myös katsomalla hampaistusta, isäni on siinä mestari, hän katsoo avainnipussani olevia avaimia ja kertoo mikä menee mökille, mikä liiteriin, mikä heille kotiin. Käsittämätön avainmuisti, minusta ne kaikki näyttävät avaimilta. En minä jaksa muistaa missä avaimessa oli mitenkä päin ne hampaat ja kolot. 

Uudemmissa avaimissa on nykyään se pieni reikä, jonne voi tunkea erivärisiä muovitulppia. Ongelma vaan on, että pimeällä nuo pienet "täplät" eivät juurikaan eroa toisistaan, puhumattakaan siitä että ne pikkuihiljaa likaantuvat kassinpohjalla ja ovat lopuksi enemmän tai vähemmän samanvärisiä. Hankalaa. 


Mummini ratkaisi aikoinaan avainongelmansa kynsilakalla. Hän iloisesti maalasi avaimensa punaiseksi niin että erotti kotiavaimensa muista avaimista. Jossakin vaiheessa avainfirmatki heräsivät tähän loistavaan ideaan ja alkoivat myydä kukallisia ynnä muita koristeltuja avaimia.

Kun partiolainen sai avainnippuunsa uuden avaimen hän teki "mummit" ja maalasi avaimensa kynsilakalla. Huomattavasti selvemmin erottuu kaveristaan kuin minun pienellä täplällä merkatut avaimet!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...