Ei lantin lanttia

Elämä on täynnä pettymyksiä.

Isäni kyllä varoitti, mutta en silti oikein rekisteröinyt, että Fontana di Treviä korjataan. En oikein tiedä mitä olin odottanut, mutten kuivaa allasta ja rakennustelineitä.

Hyvä puoli tietysti oli että kävelysillalta pääsi ihan kosketusetäisyydelle ihmettelemään rakennustelineitä

mutta kovin selvää kokonaiskuvaa ei suihkulähteestä saanut. En tosin ymmärrä miten tämä ihme pitää "jo nyt" korjata, vastahan tuo 1700-luvulla saatiin valmiiksi. Rooman mittapuun mukaan tuohan on ihan tuore tapaus. 

Eikä uutta lanttia saanut muuten heittää olemattomaan veteen, joten nyt kai sitten käy niin etten koskaan pääse uudestaan Roomaan ihailemaan Neptunusta?

Koska edellisenä päivänä oli teemana ollut Vatikaani, olin sitten valinnut toisen päivän teemaksi "antiikin Rooma" eli erinäköisiä kivikasoja oli tarkoitus ihailla. Ainakin partiolainen oli sitä mieltä että kivikasat olivat päivän teemana. Koska sää oli loistava päätimme kävellä emmekä turvautuneet metrojen ihmeellisen maailmaan. Vaikka liikenne oli vilkasta ei katujen ylittäminen ollut kovinkaan haastavaa. Ja vilkkaimissa nurkissa seisoi poliisisetä viheltelemässä pilliinsä.  

Koska matkamme varrelle osui "kermakakku" aloitimme kuitenkin tästä modernista rakennuksesta. Il Vittoriano valmistui 1900-luvun alkupuolella ja on kyllä aikamoinen muistomerkki keskellä antiikin ihmeitä. Ymmärrän hyvin että rakennukselle on annettu muutama ylimääräinen nimi, ei tuo "kirjoituskone" kyllä ihan sulaudu ympäristöönsä.

Pari vartijaa tökötti portaiden yläpäässä. On siinäkin ammatti: seistä vartioimassa seppelettä. 

Jos muuten lokit Suomessa ovat suhteellisen pelottomia, niin tämä viilipytty oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Olisi varmaan saanut silittää!

Valesimme "tekohampaiden"sisälle, näkymät katolta olisivat kuulema mahtavat. Jäin hetkeksi ihmettelemään hevosia partiolaisen kanssa ja ystävällinen opas tuli ilmoittamaan että pääsemme hissillä ylätasanteelle, partiolaisen kyynärsauvat olivat selvästi tädille liikaa. 

Perheeni matkasi hissillä ihan katolle saakka, minä jäin ylätasanteelle katsomaan maisemia. Vaikka tämä monumentti on todella nuori on kunto suoraan sanoen karmiva. 

Jatkoimme matkaamme ja laskeuduimme Aracoeli portaita kadulle. Jos portaita kiipeäisi ylös polvillaan voittaa kuulema Italian lotossa. Onneksi en lottoa, en olisi jaksanut kömpiä polvillani ylös portaita. Nousimme sen sijaan viereisä Cordonata portaita Capitoliumille. Ihan jalkojamme käyttäen. Jätimme museot väliin ja ihailimme Romulusta ja Remusta pihalla.Kopio ei tehnyt suurempaa vaikutusta perheeseeni. Ehkäpä alkuperäinen olisi ollut hienompi?. 

Jatkoimme matkaamme Formum Romanumille ja koska olin, "Näkymiä vihreältä kukkulalta"-blogin avulla, jo varsinainen Rooma ekspertti meillä oli tyttöjen passit mukana. Siispä ostimme 2 lippua, alle 18-vuotiaat eu-kansalaiset pääsevät nimittäin museoalueelle ilmaiseksi.

Osa rakennuksista olivat vielä siinä kunnossa että niistä pystyi jopa ihailemaan yksityiskohtia, suurimmaksi osaksi sai kuitenkin ihmetellä ajatusta että Ceasar olisi joskus tallannut samaa kiveä johon oma sandali osui.

Ja välillä ihailin vain luonnon tekemiä ihmitä, kuten kuvassa näkyvää hevosta!

Näitä lähes sortuneita seiniä riitti ihmeteltäväksi. 

Minua lähinnä ihmetytti miten jotkut osat olivat vielä todella hyvässä kunnossa, kun taas toisista temppeleistä oli jäljellä vain pieni kasa kiviä. Toki ymmärrän etteivät puurakenteet kestä ikuisesti, mutta miten suuria eroja olikaan rakennuksissa. 

Vestaalien puutarha oli sen verran hyvin säilynyt, että jopa tällainen täysin mielikuvitukseton ihminen kuin minä, pystyi hahmoittamaan miltä se mahdollisesti olisi joskus näyttänyt. Tosin patsaat olivat päättömiä ja ruusupensaatkin taatusti aika vastaistutettuja, mutta joka tapauksessa.

Vestan neitsyeitä, jotka vartioivat temppelin pyhää tulta, oli kuusi. "Virkaan" valittiin 6-10 vuotias tyttö, jota koulutettiin ensimmäiset 10 vuotta. Sen jälkeen neitokainen oli 10 vuotta töissä temppelissä ja seuraavat 10 vuotta hän koulutti seuraajaansa. 30 vuotta neitsyenä, sen jälkeen sai luvan avioitua. Ja jos sattumalta ei hoitanut tehtäväänsä kunnolla ja vaikka sortui rikkomaan siveyslupauksensa, vestaali haudattiin elävänä.

Karmiva tarina vaatii hieman vastapainoa, suloinen vihreä sisilisko näytäytyi kaivon reunalla, joten ihailimme hetken matelijaa. 

Ainoa ehjänä säilynyt rakennus on Romuluksen temppeli, joten kävimme hetken vilvoittelemassa kupolin alla. 

Päivän päänähtävyys oli luonnollisesti Colosseum. Vaikka herra taas hieman marisi kun jonotimme Forum Romanumin porteilla, vakuutin että se kannattaa, olinhan lukenut blogiani. Kun lähestyimme Colosseumia uskoi jo miehenikin että, erästä politikkoa siteeratakseni: "lukeminen kannattaa aina".

Tässä vaiheessa ratsastajamme piti meille pienen luennon aiheesta arkitehtuuri. Kuulema tällaisia rakennuksia, missä kaikissa kerroksissa on erilaisia pilareita ei oikeastaan olisi saanut tehdä. Liian modernia kai vuonna 72? Alimman kerroksen kaariholveista pääsivät katsojat sisälle arenaalle. Siihen aikaan sirkushuvit olivat ilmaisia, eikä lipuntarkastajia kaivattu.

Lippujonot kaartelivat muuten vielä Colosseumin sisälläkin, taas kerran ohitimme jonot näppärästi Forum Romanumilta osatamillamme lipuilla. Sama lippu kun kelpaa myös Colosseumiin ja Palatinumin kukkuloille. 

Jos katukerroksen kaariholvista pääsi sisälle, niin muissa holvissa seisoi aikoinaan patsaita. Ne ovat aikoja sitten hävinneet, mutta muutama "pää" löytyi sisätiloista. 

Katsomossa on parhaillaan ollut jopa 50 000 katsojaa, ei mikään ihan pieni areena. Vertailun vuoksi: Helsingin olympiastadionille mahtuu n. 39000. 

Entisen lattian alla oli tilaa villieläimille. Häkit nostettiin ylös vinsseillä, joten kovin moderni areena oli kyseessä. 

Ehdimme myös ihailemaan Konstantinuksen riemukaarta Colosseumin "ikkunasta"

Tässä vaiheessa päivää olimme jo sen verran kauan olleet auringon paahteen alla että päätimme kävellä lähimpään ravintolaan lounaalle. 

On tämä Rooman maamerkki aika mahtava ulkopuoleltakin.

Onkohan tämä antiikin vastine Facebookille? Täälläkin kun "peukutettiin", tosin seuraukset peukutuksilla olivat huomattavasti karmivammat kuin facessa, missä ei alaspäin osoittavaa peukkua edes saa antaa.

Lounaan jälkeen vaelsimme Cirkus Maximuksen läpi. Muinaisesta loistosta ei ole mitään jäljellä, mielummin sitä ihailee kadun toisella puolella olevia Palatiumin raunioita. Mutta kävelyalueena Circus on ihan miellyttävä. 

Päämääränämme oli Santa Maria in Cosmedininkirkko. Katseemme osuivat kuitenkin ensin Portunuksen temppeliin ja joonilaisiin pilareihin. 

Heti sen vieressä on vielä vanhempi Herakleen temppeli ja korinttilaiset pilarit. Kuten jo aiemmin totesin, pylväät olivat "se" juttu ja niistä käytiin muutama keskustelu matkamme aikana. 

Tämän kadunkulman pääkohde oli kuitenkin tien toisella puolella ja nyt pääsimme jonottamaan kunnolla. Totuuden suu, Bocca della Verità. Tarun mukaan vanha viemärinkansi, tai olisikohan ollut suihkulähde, nimittäin puraisee sormet poikki jos päästää suustansa valheen kun käsi on suuaukossa.

Varmuuden vuoksi pysyin ihan hiljaa kun käsi käväisi suuaukossa. Iso edistysaskel jo sekin, viimeksi en uskaltanut kättäni moisen hirviön suuhun tunkea. Lapseni ovat äitiänsä huomattavasti rohkeampia! Tai sitten eivät ole yhtä sinisilmäisi kuin minä pienenä. Tai eivät kunnioita vanhempiensa suusta tulevaa tarinaa absoluuttisena totuutena. Niin tai näin, koko perhe saapui kotimaahan kädet tallessa!

Santa Maria in Cosmedin kirkossa piipahdimme ratsastajan kanssa. Muut eivät jaksaneet pukea kesähelteellä enemmän vaatteita päällensä, vaikka niitä kyllä oli matkassa mukana kirkossa piipahtamisia varten. Eivät he nyt kovin paljon menettäneet. 

Koska kivikasat olivat päivän teemana, jatkoimme kohti Ponte Rottoa. Silta on ajalta ennen ajanlaskumme alkua, joten siihen nähden se on kestänyt hyvin vesimassoja ja ajan hammasta.

Kasvillisuus tosin tekee parhaansa peittääksen alleen sillan hirviöt ja lohikäärmeet. 

Kaunis tämäkin on joskus ollut.

Kovin paljon sillasta ei kuitenkaan ole jäljellä. 

Valitsimme hieman ehjemmän sillan ja kävelimme Isola Tiberin kautta takaisin Tiberin toiselle rannalle. 

Jäljellä oli vielä yksi "kivikasa" ja koska partiolainen rakastaa kissoja, olin säästänyt parhaimman viimeiseksi, Argentinan aukio, Largo di Torre Argentina.

Alue on kulkukissojen "suojapaikka", kissat liikkuvat vapaasti torilla. Kissat ovat, kyltin mukaan, leikattuja ja rokotettuja ja niitä syötetään säännöllisesti. Kotisivujen mukaan alueella asustelee n. 250 kissaa. 

Koska saavuimme alueelle illalla oli adoptiokeskus jo suljettu, kissat kuitenkin liikkuivat vapaasti raunioiden seassa.

Adoptoitavaa olisi ollut akikeissa väreissä ja kokoluokissa. Siihen nähden että kaikki kisat olivat leikattuja oli alueella aika monta pentua. Tosin, taatusti myös "ulkopuoliset" kissat hakeutuvat valmiiksi katetun ruokapöydän ääreen.

Liikenne ja turistit eivät näitä kissoja häirinneet.

Alueen puut sen sijaan tiesivät olevansa kissojen alueella.

Jossakin näiden raunioiden seassa on Pompeiuksen teatterin jäänteet. Siellä Julius Caesar lausui ne kuuluisat viimeiset sanansa: E tu, Brute.

Oliko sitten tämä paikka missä Caesar oikeasti murhattiin ja sanoiko hän ennen kuolemaansa yhtään mitään on eri asia, minä kuitenkin luotan siihen minkä olen Asterixejä lukiessani oppinut!

Kissat eivät välittäneet kuka oli kuollut ennen ajanlaskumme alkua, ne nauttivat ilta-auringosta. 

Tämäkin kortteli, kissoineen, on modernien teiden ja kauppojen ympäröimä. Kissat kuitenkin tuntuvat pysyvän kiltisti historiallisella alueella. 

Matkalla kohti hotellia löysimme pienen kaupan jossa myytiin vaikka ja mitä kissa-aiheista. Jostakin syystä mieheni ilmoitti etten saa mennä kauppaan. Lieneeköhän löytämälläni sateenvarjolla ollut osuutta asiaan? En nyt oikein ymmärrä miksi en saanut ostaa kyseistä varjoa omalle löytökissallemme, olihan pikkuinen kastunut iltalenkillä litimäräksi juuri ennen lähtöämme Roomaan. Tuon alla herraseni olisi tepastellut ihan kuivana. Ja isäntä olisi voinut pitää kahvasta kiinni, ettei kissani kastu!

Käveleminen alkoi jo tuntua jaloissa, mutta en kyllä olisi uskaltanut vuokrata autoa tuossa kaupungissa. Ajaminen olisi vielä jotenkin onnistunut, mutta minun parkkeeraustaidoilla ei oltaisi ikinä saatu autoa parkkiin. Enkä usko että isäntäkään olisi siinä onnistunut, sen verran neuroottimen on pelleistä. Mitä enemmän autoja katselimme, sitä vakuuttuneempi olin: auto pistetään parkkiin periaatteella: kun kolahtaa siirretään millin verran. Ellei mene pituussuunnassa niin pistetään poikittain. Lähes poikkeuksetta autojen puskurit olivat rikki ja lokasuojissa oli naarmuja.

Pitkän päivän päätteeksi menimme vielä syömään. Tämä on varmaan erikoisin "lautanen" johon olen elämässäni törmännyt. Mutta hyvää oli.