Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kirja 11: Is

Taas on yksi kirja luettu.

Sain ystävältäni joululahjaksi Anna-Lena Lundbergin Is (Jää). Kirja sai Finlandia palkinnon vuonna 2012. Voittajan valitsi tuona vuonna presidentti Halonen.

Olen kovin huonosti lukenut suomenruotsalaisten kirjailijoiden teoksia, joten Lundbergkin oli minulle uusi tuttavuus. Miellyttävä sellainen. Lundberg on loistava tarinankertoja.

Kirja kertoo sotien jälkeisestä elämästä Ahvenenmaan uloimmilla saarilla, elämästä siellä minne eivät kartatkaan aina ylety. Luodoille saapuu nuori, vastavalmistunut pappi, perheineen. Lundberg maalaa loistavan kuvan Kummelista ja hänen vaimostaan ja seurakunnan jäsenistä. Saariston karut olosuhteet ja luotojen ihmisten taistelu luonnon voimia vastaan tulevat tutuksi. Vaikka en Myrskyluoto sarjaa olekaan lukenut, tuli jotenkin tarve tutustua myös siihen.

Jää on mielenkiintoinen nimi teokselle. Jää yhdistää luotoja talvisin, mutta jää ihmisten välillä myös erottaa idän lännestä. Niin luodoilla kuin maailmassakin. Luotojen kätilö on koulutukseltaan naistentautien erikoislääkäri, mutta Neuvostotutkinto ei kelpaa Suomessa. Kätilö on joutunut jättämään poikansa rautaesiriipun taakse, paetessaan Suomeen. Ja poliittinen jää erottaa myös kätilön pojastaan, vaikka hän yrittääkin selvittää poikansa kohtaloa. Ja kaikki näitä jäitä Petter Kummel yrittää sulattaa, parhaansa mukaan.

Kirja on uskomattoman mukaansatempaava, vaikka se eroaa täysin niistä kirjoista joita normaalisti luen. Kun pääsin viimeiselle sivulle olin suorastaan hieman pettynyt. Huomasin kasvaneeni osaksi Kummelin seurakuntaa ja jäin hieman kaipaamaan tietoa siitä miten heidän elämänsä luodoilla jatkuu.

Suosittelen lämpimästi, jopa kirjan kansi on merkityksellinen, joskin tajusin sen vasta luettuani kirjan.


Tästä tuli muuten runsaasti "pisteitä"

1.   Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
6.   Kirja jonka nimi on yksi sana
12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle
13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon
15. 
Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään



Ostin Jää'n ystävälle joululahjaksi 2012 ja olen oikeastaan siitä ajatellut että se pitäisi joskus lukea,
oli vaan jäänyt tehtävälistalle ilman toimenpiteitä. 

24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä

En nyt tiedä olenko aina halunut lähteä ulkosaaristoon, mutta voisihan tuolla meloa. Mieheni ainakin tykkäisi.

41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin

Tämä on hieman kyseenalaista, Lundberg täytti 65 vuonna 2012. 



1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...