Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Elämäni aakkoset: I

Induktioliesi

Tähän olisi tietysti voinut lisätä elämäni ensimmäisen miehen: Isin. Se olisi kuitenkin ollut liian helppoa.

Toinen, ääritärkeä I, olisi insinöörit. Elämässäni on kaksi inssiä, toisen kanssa jaan geenejä, toisen kanssa olen naimisissa. Mutta koska yritän hieman suojata rakkaimpieni yksityiselämää, päätin päästää heidät pälkähästä vaikka ovatkin tärkeämpiä kuin yksikään tavara maailmasa. 

Rakastan kuitenkin myös induktioliettäni. Kun teimme keittiöremonttiamme ilmoitin miehelleni, sille insinöörille, että haluan induktion kiettiöömme. Päivääkään en ole katunut päätöstäni. Suurin syy tuohon toiveeseeni oli kissamme. Pahin painajaiseni oli että Nemo hyppäisi kuumalle liedelle, induktio ei kuumene kuin kattilan alta. Kattila siis kuumentaa lasilevyn, mutta aika nopeasti se jäähtyy.

Toinen vaihtoehto olisi ollut kaasuliesi, sekään ei juurikaan ole kuumana käytön jälkeen, mutta tuo induktio oli ajatuksena miellyttävämpi. Kaasuliesi löytyy mökiltä, ja toki puutarhasta, grillin yhteydessä on myös "keittolevy"

Yksi ainut huono puoli tuossa induktiossa on: se on hurjan nopea. Olen oppinut, ettei sille sovi selkäänsä kääntää, vesi nimittäin kiehui jo. 

Nemo <3

Put your hand on a hot stove for a minute and it seems like an hour.
Sit with a pretty girl for an hour, and it seems like a minute.
~Albert Einstein



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...