Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Tajunnan räjäyttävä kokemus

Teitä ei ole helppo huijata!

Pari kyselyä on jo tullut: "Entä se autot pullo?" Se onkin hieman hankalampi asia. Kyllähän sekin pullo meillä oli mukana makutestissä, sen kohtalo vaan oli tipahtaa pois hopotuksista.

Autot pullo matkusti kanssmme tapanina mummilaan. Kun "Planes" pullo oli, suureksi harmiksemme, tyhjentynyt, lohdutin lapsia: "minullapa on vielä "Cars" pullo matkassa mukana". Menin ulos hakemaan pullon sisälle ja päätin olla reipas ja avata pullon alustavasti jo keittiössä, saisinpahan roskat suoraan roskikseen enkä olohuoneen pöydälle.

Poistin suojakelmun ja kehikon ja jätin korkin paikoilleen ja suuntasin kokonaisen askeleen kohti olohuonetta kun kuului räjähdysmäinen pamaus minkä jälkeen päähäni osui joku sen verran kovaa että näin tähtiä. Äitini huolestunut "oletko hengissä" sai minut kuitenkin liikkeelle ja vein pullon olohuoneeseen. Se oli avannut itsensä omia aikojaan, korkki teki reiän äidin kattoon ja osui sitten päähäni. Äiti kävi hakemassa minulle pussillisen puolukoita pakkasesta, siitä huolimatta sain kunnon kuhmun päähäni. Oli muuten korkilla vauhtia kun lähti pullosta matkalleen!

Koska edelliset, ja seuraavatkin, pullot olivat avautuneet aivan nätisti, en voinut kuvitellakaan että tämä pullo käyttäytyisi tällä tavalla!

Kaadoimme kuitenkin juomaa laseihin: väri oli harmahtavan punainen. Maku sen sijaan oli karmiva. Ihan kaikkien maistaneiden mielestä. Lasten kommentti oli pahaa, aikuisten: ylikäynnyttä, hiivamaista. Hajukin oli b-vitamiinipurkista tuttu. Ei siis millään lailla edustuskelpoinen kappale, tuo pullo.

Pistin palautetta, minkä jälkeen sain kuulla että pullot tulee säilyttää viileässä. Näin meillä on toimittu, pullot ovat olleet kylmäkellarissa tai pihalla jossa on ollut jääkaappi lämpötilat koko joulukuun ajan. Valitettavasti. Pakkaskelejä jo kaipailen kovasti. Pullon kyljessä ei kuitenkaan ole mainintaa viileäsäilytyksestä ja kaupassakin nuo ovat limsapullojen läheisyydessä, eli lämpimässä. Pieni puute teksteissä, mikäli nämä todellakin ovat "tuoretavaraa" ja vaativat viileän ympäristön.

Niin tai näin, pullo jätettiin arvostelun ulkopuolelle, tuote ei taatusti ollut sellainen kun sen olisi pitänyt olla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...