Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Rakennusmestareille

Kirjastosta löytyy vaikka ja mitä hauskaa.

Viimeksi mukaan tarttui muun muassa Ylva Norman ja Eva Crane'n tekele Piparkakkutalot.

Koska kyseessä on talot, löytyy kirjasta reseptit niin perustaikinalle kuin valkoiselle piparkakkutaikinalle. Valkoinen versio taikinasta ei maultaan ole kuulema läheskään piparkakun veroinen, mutta toisealta, moniko meistä syö talonsa? Kuorrutusohjekin löytyy.

Minä pidin ajatuksesta että kirjassa on vakka ja minkälaista piparitaloa, ei pelkästään niitä perinteisiä mökkejä. Ja kuvissa olevat talot ovat juurikin sen näköiset että ne ovat jonkun kotikeittiössä tehtyjä, ei konditorin mestariteoksia. Ohjeet ovat selvät ja kaavat 1:1 eli ei näitä tyypillisiä: seinän pituus 5 cm ja korkeus 9 cm minkä jälkeen manaan kun yritän piirtää ohjeiden mukaan. Kopiointi leivinpaperille on minusta paljon yksinkertaisempaa.

1) Jouluseimi kameleineen ja enkeleineen, tosin olisin ehkä kaivannut siihen myös noita perushahmoja ja aasia. Mutta ajatus on kaunis.

2) Seuraavaksi tehdään aitta.

3) Mustanaamion luola olisi ollut toiveitteni täyttymys ala-asteikäisenä. Kaavoista löytyy myös herra itse.

4) Fidon koppi. Koiraperheessä tietysti pitää olla koppi.

5) Valkoinen funkistalo lienee jonkun arkkitehdinalun toivelistalla, minusta tuo vaikuttaa turhan monimutkaiselta.

6) Majakka. Taas tuli mieleeni ettei Kippari ole vieläkään tehnyt sitä Bengtskäriä minulle.

7) Kirkko. Kirkon koristeena on kukko, ei ristiä, mutta muuten kai tuo on aika perinteinen.

8) Villa Rotonda edustaa olemassa olevia rakennuksia.

9) Pikku Ullan leikkimökkikin on päässyt kirjaan. Suloista. Pitäisiköhän minun tehdä sellainen jouluksi? Huomattavasti vähemmän haastetta kuin majakassa.

10) Keskiaikainen kaupunkitalo muistuttaa hieman niitä mestariteoksia joita ihailin Fazerin ikkunassa pikkutyttönä.

11) Ritarin linna. Linnan sisälle on kuvassa pistetty tuikkuja, joten tämä talo on monikäyttöinen. Ja kuvan seinissä on sokeri valunut juuri niin kuin se oikeassa elämässäkin tekee kun seiniä liimaa toisiinsa. Kuvat eivät aikanaan täydellisyydellään masenna meitä kotileipureita, päinvastoin kannustavat tekemään.

12) Shakkilauta. Tässä pelissä voi sitten oikeasti syödä nappulat. Tsoin kannattaa itse pelata valkoisilla hahmoilla jos se taikina ei maistunut yhtä hyvältä. Saa syödä niitä tummia nappuloita.

13) Vuosisadanvaihteen villaan ikkunat on tehty liivatelehdistä, ihan selvästi. Niin isi jo opeeti vuonna kivi ja kirves kun teimme piparitaloja yhdessä.

14) Paviljonki >>unplugged>> Tämä oli minusta hauska idea. Piparkakkutalo ilman uunia. Piparitalo on tehty valmiista kaupan piparkakuista ja kuorrutteesta.

15) Viimeisen mohikaanin teltta. Kuudesta samanlaisesta palasesta rakennettu tiipii. Tai no, yhdessä palasessa on aukko että se viimeinen pääsee sisällekin.

16) Karavaanari. Auto ja asuntovaunu. Jotenkin tuo muistuttaa ihan sitä -70 luvun vaunuamme ja äidin silloista, kovin neliskulmaista, vetovälinettä. Kyllä ovat autotkin muuttuneet vuosien varrella!

17) Tonttujen mylly. Kuvan perusteella näyttäisi siltä että myllyyssä on lakritsinauha "ketjut" ja polkkakierre savua tulee piipusta. Aika työlään näköinen rakennelma monine pienine osineen. Hauska kuitenkin huomata että talojen vaikeustaso vaihtelee.

18) Tonttujen talo. Perustalo jossa jonkinverran pieniä yksitysikohtia kuten kattoerkkerit.

19 Ja kaiken kruunaa sitte ulkohuussi. Siihen on muuten sisälle rakennettu ihan se itse toimenpide paikkakin!

Suosittelen tutustumaan kirjaan jos haluaa rakentaa piparkakkutalon mutta ei oikein tiedä minkälaisen haluaa tehdä.

Atenakustannus josta kirjan voi tilata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...