Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 28. marraskuuta 2013

Lukutuokio

Kävin tänään ojentamassa käteni.

Flunssan takia verenluovutus on siirtynyt, vaikka yritänkin käydä säännöllisesti luovuttamassa. Ja koska Veripalvelu on auki vain arkisin ja suoraan sanottuna hieman outoihin aikoihin, en ole vaan ehtinyt käymään.  Tänään kävin "omassa" kauppakeskuksessani ja satuin näkemään Veripalvelun logon ja totesin että olen oikeaan aikaan oikeassa paikassa, eikun ojentamaan kättä. 

Veripalvelun monitorilla pyörii jatkuvasti veribarometri ja taisi olla ensimmäinen kerta kun minun pisarani oli viittä vaille tyhjänä, eli kovin, kovin surullisena. Tunsin piston sydämessäni, olisinhan voinut tulla jo aiemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Löysin odotustilasta jouluisia lehtiä: Hus och Hem lehden kaksi numeroa. Laskin jo leikkiä että saavat pistää staasin letkuun ettei veri virtaa liian nopeasti pussiin. Pitihän lehdet ehtiä lukemaan. Aika hauskoja ideoita lehdissä oli, joskaan en nyt välttämättä ollut mitään niistä toteuttamassa. Vai mitä sanoisitte tällaisesta "näkymätön lapsi" kuusenkoristeesta? 

Zetterbergin joulukuusesta, lähde Hus & Hem
Mutta koska minulla on huono omatunto siitä että pisarani itkee, niin heitän teillekin haasteen. Jos kuntonne kestää ja teillä on puolisen tuntia aikaa, niin käykääpä lukemassa Veripalvelun lehtiä! Ja ojentakaa samalla se kyynärtaive suoraksi ja antakaa jopa kolmelle potilaalle se kaikkein hienoin joululahja: elämä. Mikäli et tiedä kelpaatko luovuttajaksi, voit tehdä näppärän testin ihan kotisohvaltasi. Luovuttaa voi muutamalla paikkakunnalla, mutta lisäksi Veripalvelu tulee säännöllisesti aika monelle paikkakunnalle. Veripalvelun kalenteri kertoo missä voi luovuttaa ja koska. 

Sain joululahjan lähtiessäni. Nyt kelpaa taas sytyttää takka!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...