Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 14. marraskuuta 2013

L niin kuin Let it Snow


Let it Snow!

Juu, kyllä, nyt on lumen aika, elämme jo marraskuun puoltaväliä! Tunnustan että rakastan lunta, joten tämä pimeä, kostea loppusyksy ilman lunta on pitkä, niin kuin odottavan aika tuppaa olemaan. Tämä kappale on kuulema kirjoitettu vuoden 1945 kuumimpana päivänä. Täytyy tunnustaa etten oikein ymmärrä sitäkään, minusta nämä vuodenajat ovat rikkaus, tuskinpa nauttisin lumesta jos sitä olisi aina tarjolla. Jos kesällä on kuuma voi aina hypätä hetkeksi mereen. Tai järveen. 

Lumilinna

Hieman tuntemattomampi joululaulu minulle. Olen toki radiosta kuullut, koska tunnistin kappaleen, mutta hieman vieraaksi on minulle jäänyt. Jukka Kuoppamäen versiota nyt ajattelen, mutta niitä on näköjään muitakin olemassa. 

Last Christmas

Wham!in hitti vuodelta 1984. Lapseni rakastavat tätä, siksi joudun kuuntelemaan sitä jouluisin. Ja tästä kai voi päätellä ettei kuulu omiin suosikkeihini. Hitti tai ei.

Liten Julvisa

Raska fötter springa...Ei, tämäkään ei ole minun lauluni. Näitä koulussa jankattuja lauluja en vaan voi sietää, vaikka kouluajoista on muutama kuukausi. Tai vuosi. 

Luciasången

Pakollinen joululaulu meille ankkalammikkolaisille. Italialaista alkuperää, kuten silmänsä päästä repinyt pyhimyskin. Outoja juhlan aiheita meillä onkin täällä.

Little Drummer Boy

Tämä oli ehdoton inhokkini vielä muutama vuosi sitten, mutta koska se löytyy aika monelta joululevyltä alan pikkuhiljaa tottua siihen, olen jopa kuullut muutaman oikein hyvän version tästä.  Alkuperäiseltä nimeltään tämä kuulema on ollut Carol of the Drum ja levyttäjinä The Trap Family Singers, eli "Sound of Music" perhe. Se alkuperäinen siis, ei näyttelijät. Ja melodia on kuulema tsekkiläinen perinteinen joululaulu. Ehdottajan mukaan Jackson 5 versio on paras, joten kuunnellaan sitten nuorta Michaelia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...