Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 24. lokakuuta 2013

Ongelma

Minulla on ongelma.

Ostin siikaa jouluksi ja olin ajatellut tehdä mustikkagraavattua siikaa. Minusta se punertava mustikkaraita siiassa on niin suloinen.

Mustikkagraavattu siika

400 g siikafileetä
3 rkl merisuolaa
1 rkl valkopippurirouhetta
1 rkl sokeria
tilliä
200 g mustikoita
Ota siikafileistä ruodot pois ja lado ne vierekkäin sopivan kokoiseen vuokaan. Ripottele pinnalle merisuola, sokeri, pippuri ja hakattu tilli Riko hieman mustikoiden rakennetta ja hiero ne fileiden pintaan. Anna maustua yön yli kylmässä.
Löysin vielä kivan kastikkeen joka oli tarkoitettu graavisiian kyytipojaksi:

Puolukka-balsamicokastike

2 dl balsamico-viinietikkaa
1 dl puolukoita
3 dl sokeria
ripaus suolaa
Sekoita ainekset kattilassa ja keitä, kunnes seos on siirappimainen. Siivilöi liemi ja jäähdytä.
Nuohan sopisi yhteen aivan loistavasti, kotimaiset metsämarjat siis. 
Mutta sitten löysin Kotivinkin sivuilta toisenlaisen reseptin. Ei kannattaisi googlailla. Tietysti voin hankkia lisää siikaa ja tehdä molempia versioita, mutta kun olen luvannut itselleni etten täytä joulupöytää kaikenlaisilla ruoilla. Yhden uutuuden sallin itselleni, tai kuten tuossa mustikkasiikatapauksessa, suosikin paluun jossakin vaiheessa. Mutta nyt siis löysin tämän lumiruusureseptin. Voi lukijani, auttakaa nyt naista liukkaalla. Kumpaa lajia oikein tekisin. Tahdon nimittäin tehdä kaikkea, mutta kun olen luvannut itselleni...

Lumivalkeat siikaruusukkeet

500 g siikafileetä
Liemi: 
1 pieni keltasipuli
1 dl sitruunan mehua

1 dl vettä

2 rkl oliiviöljyä

2 tl sokeria

1 rkl merisuolaa

tillin varsia

10 kokonaista valkopippuria
 
tilliä, sitruunaa, roseepippuria

Kuori ja viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi. Purista sitruunan mehu. Mittaa kaikki liemen ainekset kattilaan ja kiehauta. Anna liemen jäähtyä.
Viipaloi siika ohuiksi viipaleiksi. Pyöräytä viipaleet ruusukkeiksi ja nosta ne astiaan, jossa ruusukkeet voivat tiiviisti nojata toisiinsa. Kaada jäähtynyt liemi kalojen päälle ja nosta jääkaappiin maustumaan vähintään kolmeksi tunniksi.
Koristele tillillä, sitruunalla ja roseepippurilla.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...