Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Joululahjaksi?

Mieheni mielestä joulun voisi perua.

No, hän nyt ei vietä omiakaan syntymäpäiviään, joten miksi sitten kenenkään muunkaan, mutta silti minua ärsyttää nuo kommentit. 

Tosin, kuunneltuani niitä vuosikymmeniä, alan olla aika immuuni. Siispä jatkan jouluhörhöilyäni ja yritän olla huomioimatta mieheni outoa köytöstä. Olen kyllä huomannut että osa tästä löpinästä on juurikin vain ja ainoastaan löpinää. Kun joulukuu lähestyy herra tuo kiltisti koristelaatikot ylätalolta ja ihan itse aloittaa koristelun. Kun jossakin vaiheessa itse ilmoitin että minusta voisi jättää esimerkiksi lipputangon koristelun sikseen sain lähes murhaavan katseen. Joten se siitä "en pidä joulusta" asenteesta.

Tunnustan että vuosien varrella meillekin on kertynyt aika monta joulukoristetta eikä niitä kyllä kaikkia esille oteta jouluksi. Enkä juokse joulukoristeosastoilla ostelemassa joka vuosi uusia koristeita kotiimme. Mutta kun löysin netistä maailman turhimman joulukoristeen melkein sorruin. Pitäisi vaan sevittää vielä mikä tuo herran Lumian malli on. 


Valitettavasti oma Nokiani on niin vanha ettei siihen mitään hauskaa saa, sitä vastoin Ipuhelimelle olisi markkinoilla vaikka ja minkälaisia kuoria. Pitäisikö vaihtaa puhelinta?



2 kommenttia:

  1. ha ha, seems as if we have the same husband. he hates the fuss and gifts and everything. regular grinch i must say.

    VastaaPoista
  2. But the Grinch got better after all... ;-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...