Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Terveellinen kasvisateriani

Pääsin pitkästä aikaa taas mukaan Buzzador kampanjaan!

Mikäli olette unohtaneet mistä Buzzador kampanjoissa on kyse, tai jos tänne on eksynyt uusia lukijoita, niin kerrataanpa nopeasti: Buzzadorina saan kokeiltavaksi tuotteita, joista sitten kerron rehellisen mielipiteeni. Niinhän minä aina teen, mutta tällä kertaa olen siis saanut tuotteet ilmaiseksi.

Yleensä Buzzador tuotteet toimitetaan kotiin, mutta koska tällä kertaa kyseessä on pakastealtaista löytyvät "Hälsans Kök" tuotteet, sain lahjakortin lähikauppaamme. Siihen vihreän kortin ihmemaailmaan. En osaa sanoa olisiko lempikaupassani ollut parempi valikoima, vihreästä kaupassa oli tarjolla pullia tai nakkeja. Jahas. Ei oikein vakuuttanut valikoima, mutta koska olin päättänyt maistella tuotteita tänään niin päädyin kasvispyöryköihin. Haen sitten hieman isommasta kaupasta jotakin muuta maisteltavaa, mutta näillä päästiin käyntiin.
Kuva Hälsans Kök sivuilta

Hetken jo hipelöin noita Soija Chorizoja, herra kun on korkannut grillikauden, mutta päätin että ei ole reilua testauttaa lihansyöjällä soijamakkaraa, en usko että ne pärjäävät herran kabanosseille, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että eivät näytä kabanosseilta eivätkä ole pakattu läpinäkyvään muovisuojaan. Sen sijaan aion maistatuttaa hänellä joko näitä kasvispyöryköitä tai Falafelia, katsotaan mitä saa seuraavasta kaupasta hankittua. Jos tarjoan niitä "kiireisen äidin hätävarana" eli kerron että on valmispyöryköitä niin hän suhtautuu niihin aivan oikein. Ennakkoluulottomasti.  Kasvispihvikin voisi olla vaihtoehto, jos vaikka tekisin hampurilaisia iltapalaksi.

Saanpahan sitten kuulla totuuden. Jos kerron että ne ovat kasvispyöryköitä niin herra luultavasti peruuttaa viisi askelta taaksepäin. Tosin hän on jo hieman reippaampi näiden kasvisruokien kanssa. Sitä se piilomarkkinointi tekee. Kun itse tarjoan noita kasvisvaihtoehtoja suhteellisen usein niin kummallisesti ne kelpaavat.

Mutta tänään siis maistoin siis ihan itse näitä kasvispyöryköitä, lounaaksi.

Yli puolet tuotteesta (51%) on soijaproteiinia. Suolaakin tuotteessa on 1,6% mikä riittää luokittelemaan tuotteen voimakasuolaiseksi. Hieman skeptinen olin kyllä kun olin lukenut pakkausselosteen.

Kun kuulen sanan kasvispyörykkä ajatukseni siirtyvät kotimaisiin juureksiin: porkkanaa, perunaa, palsternakkaa. Näitä ei näihin pyöryköihin oltu pistetty. Tosin, minun maailmassani kasvispyörykät ovat kellertäviä tai mahdollisesti punertavia jos niihin on pistetty punajuurta. Nämä näyttivät saksalaiskaupan "lihapullilta". Eli uskoisin että voin onnistua huijaamaan herraa. Mutta palaan siihen joku toinen kerta.

Ulkonäöltään pullat siis olivat oikein mukava tuttavuus. Yhdessä 300 g pahvikotelossa oli arviolta noin 20 pyörykkää, en tosin laskenut niitä vaan arvioin. Voi olla että niitä oli enemmänkin.

Sitten seurasi pieni pettymys. Olin kuvitellut että nuo pullat voisi valmistaa mikrossa, mutta pakkauksessa suositellaan uunia tai paistamista. Ok, seurataan ohjeistusta tällä kertaa ja näytetään pyöryköille paistinpannua, olin vaan ajatellut että nämä olisivat oivallinen lounasruoka töissä. Minä kun kuulun niihin että jos vaivaudun ottamaan paistinpannun esille niin teen sitten ruoan alusta asti itse. Mutta kuten sanottu, jos ideana on tuotteen arvostelu, niin tehdään kuten ohjeistetaan.

Päätin etten yritä mitenkään muuttaa pyöryköiden makua kastikkeilla tai muilla lisukkeilla vaan tein lounaaksi salaatin pyöryköillä. Ja sitten maisteltiin!

Nämä olivat hyviä! Parempia kuin uskalsin odottaa, mielestäni aika tylsän, sisällysluettelon perusteella. Itse olisin käyttänyt hieman enemmän mausteita, mutta jos suhteutan nämä muihin einespulliin, niin eivät todellakaan häviä maussa, päinvastoin. Eikä se suolakaan puske mitenkään ikävästi läpi tuolta.

Tästä seuraa nyt väistämättä vaihe kaksi, eli ei seurata ohjeistusta. Aion valmistaa näitä mikrossa! Töissä kun ei ole uunia tai paistinpannua käytettävissä. Tuskinpa ne pullat siitä räjähtävät. Valmisruoat kun ovat työpaikalla ihan pakollinen asia, kun en oikein tahdo muistaa ottaa niitä lounasruokia mukaani kotoota.

Pakastimeen voin näitä kotonakin pistää, mikäli urheilijamme antavat näille vihreää valoa. Onpahan sitten hieman vaihtoehtoja kasvissosekeitoille ja valmispizzoille. Aina kun ei äiti ehdi kokkailemaan.

Ja vaihe kolme on että tutustun paremmin lempikauppani tarjontaan. Ellei Hälsans Kök tuotteita löydy pakastealtaasta on asialle tehtävä jotakin. Kauppias saa hyvän vinkin, ellei ole jo itse tajunnut lisätä näitä pakastekaappeihin.

Ja annanpa vielä vinkin teillekin: Hälsans Kök sivuilla on kampanja jossa kolmella viivakoodilla saa kolmen kuukauden lehdet kotiin kannettuna. Mikäli innostuitte maistamaan kasvisruokia niin tuo kampanjahan kannattaa käyttää hyväkseen.


Kuvaan olisi pitänyt liittää vielä Hälsans Kök pakkauskin, mutta se oli pakastimessa sisältöineen.
Minä kun uskon tuohon katkeamattomaan kylmäketjuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...