Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Muistoja lapsuudesta

Joskus joku tuoksu saa muistot heräämään henkiin.

En tiedä mikä tuo tuoksu oli, ympärilläni oli pahvilaatikoita, mutta se sai minut eilen muistelemaan äidin ostamia perunaleivoksia. Taisivat olla Stellan leipomosta? Sen parempia en ole syönyt sen jälkeen, vaikka aina silloin tällöin olen perunaleivokseen sortunutkin. Koska minulla sattui ollut kuivuneita mokkapaloja kotona, päätin toteuttaa itseäni.

En väitä että nämäkään leipomani pääsevät Stellan leivoksen tasolle. En edes viitsi yrittää, mikään ei kuitenkaan voi päästä sille tasolle. Jo se jännitys kun avasimme sitä pientä kakkurasiaa oli uskomatonta. Minkään rasian avaaminen ei saa minua tuntemaan nykyään samalla tavalla. Miten siis mikään leivoskaan voisi olla yhtä täydellinen?

Muistaakseni Stellan leivokset olivat kaakaojauheessa pyöritettyjä. Minä käyti strösseliä, se on lapsista hauskempaa. Makuna Stellan leivoksissa lienee ollut rommi, minulla ei rommiaromia ollut kotona, rommia olisi ehkä ollut, mutta koska leivon lasten kanssa jätin pullot oman onnensa nojaan. Arrakkiaromi sai korvata rommin. 

Perunaleivokset

200 g sokerikakkua
130 g tummaa suklaata
75 g sulatettua laktoositonta voita
3 rkl vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
1 rkl arrakkiaromia
½ dl vettä

(Jos käyttäisin sokerikakkua lisäisin varmaan kaakaojauhetta taikinaan värin takia, mokkapalojen väri oli jo täydellistä. Vettä lisäsin vain koska nuo mokkapalat olivat todella kuivia.)

Pistä paloiteltu suklaa ja kakunpalaset tehosekottimeen, murskaa pieneksi. Lisää voisula, hillo, sokeri ja neste ja aja tasaiseksi massaksi. 

Pyöritä massasta palloja tai nosta lusikalla muffinsivuokiin. Ripottele pinnalle strösseliä (tai pyöritä kaakaossa, piparkakkumurskassa tms) ja anna jäähtyä hetken jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...