Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Uutuus

Ruoanteko on meillä yhtä juhlaa...

Yksi meistä ei missään tapauksessa tahdo minkäänlaista kastiketta ruokaan, auta armias jos liha lilluu jonkinlaisessa nesteessä. Toinen ei taas tykkää "kuivasta" ruoasta, kastiketta pitää olla. Tee nyt siinä sitten ruokaa joka pysyy lämpimänä ja sopivan kosteana kaikille. Ja mieluiten vielä niin että kaikki voimme istahtaa ruokapöydän ääreen samaan aikaan. 

Tänään päätin sitten tehdä jugurttikastiketta ja currymajoneesia, ruokalistalla kun oli broileria. Molemmat kylmiä tuotteita eivätkä lihat lillu kummassakaan. 

Ostoslistallani, tai siis päässäni pyörivällä listalla, oli Koskenlaskija juustoa viherpippurin makuisena. Eikä sitä tietenkään ollut pikkukaupassamme. Sen sijaan sieltä löytyi "uutuus", sipuli-ruohosipuli. Sitä sitten, kun nyt on laktoositon, kuten Koskenlaskijat yleensäkin ovat. Ei se uusi suosikkini ole, mutta kivaa vaihtelua. 

Jugurttikastike

250 g Koskenlaskijaa
2 dl Eila rasvatonta, maustamatonta jugurttia

Notkista Koskenlaskijaa hetki mikrossa (n.½ min) ja sekoita tasaiseksi kastikkeeksi jugurtin kanssa.

Currymajoneesi

1 dl majoneesia
2 rkl sitruunamehua
paljon currya
hieman mustapippuria
hieman yrttisuolaa

Notkista majoneesia sitruunamehulla. Lisää mausteet ja sekoita kunnolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...