Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Nuutti tulee

Ilkeä Nuutti on jo lähtenyt matkaan.

Tämän tarkoittaa sitä että minun on pakko antaa periksi ja antaa mieheni siirtää kuusemme palasina takkaan. En kyllä ole ollenkaan valmis tähän, mutta pakko mikä pakko. Se myös tarkoittaa sitä että tuli pääsiäinen mieleeni ja valkosipuliperunat. Ja siitä se ajatus sitten lähti, vai miten siinä mainoksessa sanotaankaan?

Muistin ostaneeni jossakin vaiheessa pikkuraastimen sirtushedelmille, joten pääsin sitten tätäkin ihmelaitettani testailemaan. Laatikoistani löytyy mitä kummallisimpia "työkaluja" joita käytetään kerran vuodessa. Kuten voirullarauta. Mikä lie oikealta nimeltään sekin työkalu. Käytän sitä jouluna ja mahdollisesti pääsiäisenä. Ääritärkeä työkalu siis. Tosin, epäilen että sama tilanne on herran ruuvimeisselikokoelmassa. Suurin osa niistä vain lojuvat odottamassa että joskus pääsisivät tositoimiin.

Tänään meillä syödään broileria sitruunaperunoilla. Valitettavassi kaupassa ei ollut tuoretta timjania tai rosmariinia, joten päädyin hieman erilaiseen suunnitelmaan.

Nuutin aaton broileria

Perunoita
1 sitruuna
1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl timjania
1 rkl oreganoa
1 rkl suolaa
broilerin yrttimaustettuja minuttipihvejä 

Perunat pestään ja lohkotaan. Uunipellin pohjalle oliiviöljyä sekä sitruunan kuoriraastetta. Päälle perunalohkot ja niiden pinnalle mausteet. Sekaan sipulia ja loput sitruunasta siivuina. Koko kasan päälle vielä broileripihvit. Sinäänsä voi käyttää ihan mitä tahansa broilerinpalasta, nämä pihvit eivät ole yhtä rasvaisia kuin esim koivet, joten halutessaan tähän voisi lisätä esim pekonia. 150 astetta uunin lämpötilaksi ja ruoka uuniin kypsymään n. tunniksi. Tuoksu yleensä ilmoittaa kun ruoka on valmista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...