Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Suurmiesten saavutuksia

Parhaat keksinnöt on tehty sattumalta!

Esimerkiksi penisilliini, tuo ihmiskunnan "pelastaja", keksittiin sattumalta kun Fleming unohti staphylococcus viljelynsä loman ajaksi. Viljelyyn pääsi hometta ja kas kummaa, staffit eivät viihtyneet. Penisilliini oli keksitty!
Post-It lappusten liima oli "turha keksintö" kunnes kirkkokuorolainen huomasi että merkkilaput eivät tipahtaneet kirjasta kun käytti sitä "turhaa liimaa" ja sivut säilyivät vielä ilman tahroja vaikka merkkilapun poisti.
Sellofaani, tuo joulun luvattu tuote on myös tullut sattumalta keksittyä, kun herra Brandenberg yritti keksiä pöytäliinaa suojaavan pinnoitteen. Pinnoite irtosi, mutta kas kummaa, se kelpasi johonkin muuhun! Sellofaania on muuten valmistettu koneellisesti jo vuodesta 1908.

Minulla oli eilen kunnia nähdä kun ihmiskunnalle lähes yhtä tärkeä innovaatio näki päivänvalon. Minulle tarjoiltiin eilen glögiä. Tai ainakin tuotteen piti olla glögiä. Glögi oli lämmitetty ihanassa kahvipannussa ihan liedellä. Kun glögiä sitten kaadettiin kuppeihin niin pannun pohjalta alkoi tulla mukaan kahvinporoja. Kuulema aamuiset kardemummakahvin "jämät" olivat pannussa.

Emäntä oli jo kaatamassa tuotteen pois kun totesin että tätähän on maistettava. Olihan siinä tiskiallas keittiössä lähettyvillä... Ennen kuin nyrpistätte nenäänne: Se oli hyvää! Jopa luistelijani, joka inhoaa glögiä, maistoi. Miten minun lapseni voi inhota glögiä onkin sitten hieman outoa. Kasvatus epäonnistunut täysin. No, jopa luistelija ihastui tuotteeseen ja joi kupillisen. Glöffe on nähnyt päivänvalon! Kyseessä siis glöhvi eli glögikahvi, aivan loistava tuote! Koska Loimu tai Blossa kuitenkin nyt varastavat tämän mahtavan idean tai Robert's Coffee, niin: annan keskijän yhteystiedot tarvittaessa, innovaatiorahan voi sitten pistää hänen tililleen.

Nyt Glöffeä keittämään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...