Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 8. marraskuuta 2012

Haavoittunut

Harjoitus tekee mestarin!

Pitäisi vaan harjoitella. Tänään sitten päätin että on korkea aika aloittaa kalojen fileointi, joulu lähestyy vauhdilla ja taidot ovat taas ruostuneet.

Opiskellessani tuli usein käytyä "täyden palvelun hallissa". Sieltä sitten kalan sai juurikin siinä muodossa kun tarvitsi. Ja hieman ylimääräisiä ruotojakin kaupan päälle, jos oli tarkoitus tehdä keittoa. Nykyään en jaksa jonottaa kalatiskille, tänään ei edes näyttänyt olevan lohta tarjolla kun tarjoustavaraa oli kylmätiski pullollaan. Siispä päätin kotona ottaa Fiskarsin käyttöön. Saisinpahan samalla sitten keitettyä uimarillemme kunnon kalakeiton.

Olisi pitänyt viedä kalat isälle! Kalat ovat toki fileinä pakkasessa ja ruodoista on kiehautettu tuoksuva liemi, mutta sormessani on haava! En edes tajua miten sen sain aikaiseksi, mutta siinä se nyt vaan on. Peitettynä strutsilaastarilla.

Huomenna on kuitenkin luvassa kunnon keittoa.

Tuo liemen tekeminen on helppoa. Ruodot lihajämineen kattilaan ja päälle vettä. Sekaan suolaa, valkopippureita ja laakerinlehti ja sipuli. Annetaan kiehua n. 30 min.

Olen laiska enkä putsaa lihoja pois ruodoista vaan siivilöin liemen talteen ja kuskaan loput kompostiin.

Huomenna sitten teen

Kalakeittoa

n. 1 litra lientä
8 perunaa
1 sipuli
n 800 g pakastekalaa (erilaisia)
tilliä 
2 dl kermaa

Perunat ja sipuli saa kiehua hiljakseltaan n. 10 min ennen kalan lisäämistä. Kiehautetaan kunnes perunat ovat pehmeitä. Lisätään kerma ja tilli. Nautitaan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...