Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 11. lokakuuta 2012

O niin kuin olut

Olutkori

Tätä ei kukaan minut tunteva osannut arvata. Paitsi ehkä siskoni, mutta hän ei ole aikoihin ehtinyt arvailemaan. Minä en nimittäin juo olutta. En ainakaan niin kauan kun tuo nenä on tuossa suuni yläpuolella. Enkä ole ajatellut teettää isompia kirurgisia toimenpiteitä tämän tosiasian muuttamiseksi.

Sen sijaan olutkori on aivan loistava joulukalenteri! 24 pulloa nimittäin mahtuu koriin. Ja mieheni taas juo tuota hajulientä. Siispä toteutin tämän loistavan ideani heti ensimmäisenä joulunamme. Joskus silloin viime vuosituhannella. Siihen aikaan pulloja ei löytynyt erilaisia jokaisesta lähikaupasta vaan jouduin käymään useammassa kaupassa ja jopa Alkossa, ennen kuin sain ne 24 erilaista pulloa kasaan. Tosin se sopi opiskelian budjettiin, pari pulloa kerrallaan ja bussilla kotiin. Tästä kehittyi muuten traditio, mutta nykyäänhän tämä ei ole edes haasteellista. Isoon plussakauppaan vaan ja 24 pulloa on koossa. Ja auto odottaa parkkihallissa. Alkuperäisessä kalenterissa oli Lahden Sininen 6.12, Sandels 13.12 (Lucia) ja jouluolutta aina sunnuntaisin. Traditiosta pidin kiinni niin kauan kun se oli mahdollista. Nykyään ei Sinistä taida saada?

Kalenterin ulkomuoto on sen sijaan muuttunut vuosien varrella. Ensimmäisen korin päälle viritin ruskeaa paperia, sitä sai siihen aikaan pakkausmateriaalina kaupoista ihan ilmaiseksi. Piirsin katkoviivat "luukkujen" kohdalle ja numerot luukkuihin. Herra sitten teräaseella avasi kalenterinsa. Pullot ovat myös olleet paketoituina yksittäin ja jokaisessa on roikkunut "päivän mietelause". Yhtenä vuonna ne olivat paketoiduissa Pringles tuubeissa. Se taisi olla se vuosi kun maiston luukun 24 olutta: suklaaolutta. Ihan yhtä järkyttävää kuin olut muutenkin. Edes suklaa ei tee litkusta juotavaa.

Ja sitten teidän arvauksiinne, jotka ovat huomattavasti hauskempia, ainakin minusta:

Olkipukki

Äitini tykkää olkipukeista, henkilökohtaisesti jään henkiin ilman niitä. Ruotsissa tehdään Gävlessä joka vuosi mahtavan kokoinen pukki, jonka joku pyromaninalku, tai ihan aito sellainen, käy tuikkaamassa tuleen. Vuodesta toiseen. Nykyään sitä vartioidaan, vaihtelevalla menestyksellä, ympäri vuorokauden.


Ostokset

Ruokakaupoissa tulee käytyä vielä pari päivää ennen aattoa että saa kaapit kunnolla täytettyä pyhiksi. Vaikka inhoan kaupoissa vallitsevaa täydellistä hysteriaa. Luulisi että hyllyt olisivat olleet kauemminkin tyhjinä kun ihmiset tuntuvat ryntäävän ympäriinsä kuin mielipuolet ja täyttävän ostoskärrynsä täysin mielivaltaisesti. 

Onni

Valio on innostunut antamaan nimiä tuoteryhmillen ominaisuuksien perusteella. Eilan ymmärrän (latoosittomat, minun maailmassani Ei Laktoosia, tosi taitaa oikeasti olla toinen merkitys Valion mukaan) mutta Hilja, homogenisoimattomille tuotteille? Mistä se tulee?

Onni sen sijaan on vellejä ja puuroja. Niitä harrastetaan edelleen täällä, näpäriä välipaloja ottaa mukaansa hallille. 

Odotus

Ainakin yksi täällä odottaa jo kovasti, luistelija ei tykkää kun laulan joululauluja, hänellä on jo jouluinen olo ja jouluun on vielä "hurjan pitkä aika"

Oksennus

Kuuluu työpaikalle ja jouluna on vapaata. Joten ei oksennella.

Omenat

Niiden kuuluu olla kauniin punaisia. Valitettavasti pidän kuitenkin enemmän vihreistä omenista, mikä tietysti on pieni ongelma. Jouluna omenatkin ovat punaisia. Omenaa voi kuitenkin tunkea sillisalattiin, tosin siskoni huolehtii siitä että sitä löytyy joulupöydästä. Ja ostaa ihan itse omenan siihen.
Omenasosetta en ole koskaan kokeillut kinkun kanssa, sitäkin ehdotettiin. Sen sijaan ajattelin kokeilla chilihilloa. Onhan se ainakin jouluisen väristä. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...