Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Gekkoja

Kuulema gekkoihin pitäisi saada ohjeet esille. 

Pyysin siis uimaria tekemään yhden, en minä osaa teitä ohjeistaa. Eli tässä tämä tulee. Neiti tekee tällä hetkellä krokotiiliä, idea aivan sama siinäkin, tosin häntä on kapeampi ja pää hieman pidempi. 

Gekkoa varten tarvitaan siis hamahelmiä, niitä saa lähes kaikista marketeista ja varmaan myös askarteluliikkeistä. Meillä gekot tehdään kahdesta väristä ja silmiä varten tarvitaan pari mustaa helmeä. Lisäksi pitää pölliä äidiltä lankaa. Kalastajalanka on suosikki täällä.

Valitettavasti neiti päätti valita aika samansävyiset helmet, toivottavasti silti näette mitä hän tekee. Aloitetaan projekti tekemällä silmukka ja solmu keskelle lankaa.


Seuraavaksi lankaan pujoitetaan yksi helmi, sen värinen joka on gekossa "reunoilla". Helmi pujoitetaan toisesta langasta läpi ja toinen langanpää pujotetaan helmen vastakkaiselta puolelta. Sitten langat kiristetään.


Seuraavaksi otetaan kaksi helmeä, edelleen "reunavärissä", ja pujoitetaan ne samalla tavalla, toiseen lankaan ja toinen lanka vastakkaiselta puolelta. Ja kiristetään.


Sitten saadaankin hieman vaihtelua: kolme helmeä joista keskimmäinen saa olla eri värinen, eli kehon väri tulee nyt mukaan leikkiin. Langat läpi helmistä, molemmista suunnista. Ja kiristys.


Tällä periaatteella jatketaan. Kävin pöllimässä yhden gekon tuolta että saisin helmien määrät teille muistiin, mutta huomasin että nehän vaihtelee gekosta toiseen. Siispä valitsin niistä yhden:

Eli aloitimme 1 helmellä (reunaväri), sitten 2 helmeä (reunaväri) , sen jälkeen 3 helmeä (1+1+1 reuna-keski-reuna). Taas 3 helmeä (1+1+1) sitten 3 kierrosta 4 helmeä (1+2+1). 2 kierrosta 3 helmeä (1+1+1) kierros 4 helmellä (1+2+1) ja sitten tehdään jalka. 3 helmeä (kehon väristä) ja 3 "reunahelmeä", tällä kertaa sama lanka tulee niiden ensimmäisten kolmen läpi takaisin, niin että "reunahelmistä" mennään ainoastaan kertaalleen läpi. Katsokaa kuvaa niin asia on ihan selvä. Eikö?


Ja sitten taas kiristetään. Ja tehdään jalka toisellekin puolelle. Käyttäen sitä lankaa joka äsken oli hylättynä pöydällä. 


Tällä periaatteella jatketaan taas eteenpäin, pistän teille nyt vaan helmien määrän/rivi. Uloimmat yksittäiset helmet aina reunaväreinä.
2 riviä 1+2+1
3 riviä 1+3+1
2 riviä 1+2+1

Ja sitten taas raajat (3+3 molemmin puolin)

2 riviä 1+1+1
1 rivi 1+2+1

Ja sitten tehdään silmät: 1+musta+1+musta+1

Ihan vaihtelun vuoksi pistän kuvan pikkuneidin gekosta. Hän muuten aloittaa valmistamisen päästä. Näin näätte miten nuo silmät tulevat. Toki silmät voivat olla minkä väriset tahansa.



Sitten vielä pään loppuosa 
1+2+1
1+1+1
ja lopuksi 2 reunaväristä ja solmu. Valmis!


Tätäkin tehdessä TermaCell hyttyskarkotin piti hyttyset ulkona vaikka ovi olikin auki. Kuten totesin, se on ihan näpäärä laite, tosin eipä noita hyttysiä ole viime aikoina pahemmin täällä ollut. Kesä kun on hieman kateissa. Kyyt sen sijaan kiusaavat minua lenkeillä. Keksisikö joku hyvän kyykarkottimen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...