Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Elokuvia luvassa


Tämä Buzzadorina oleminen on hauskaa!

Kerroinhan jo teille että olen Buzzadori, eli käytännössä: testailen erilaisia tuotteita ja kerron sitten niistä teillekin. Kerronhan minä aina mielipiteeni, milloin mistäkin, mutta nyt siis kerron niistä pyynnöstä. Enkä saa palkkaa tästä, joten saatte taas kerran ihan oman mielipiteeni, mikäli nyt joku sitä edes epäili. 

Tällä kertaa ei rakastamani Itella ollut välissä sotkemassa suunnitelmiani, jakamalla pakettikortit naapuriin, vaan sain rekisteröityä netissä. Itellan viimeisin loistosuoritus oli muuten kirjatun kirjeen saapumisilmoitusten tuominen meille. Omamme lisäksi saimme kahden naapurinkin saapumisilmoitukset. En tiedä oliko tarkoitus että hakisin koko kadunvarren kirjatut kirjeet samalla käynnillä, ettei jono postissa kasvaisi kohtuuttomaksi. Onhan sekin tietysti mahdollista. Postissamme kun on yleensä aika pitkä jono. Ja suhteellisen "perusteellinen" palvelu, saatte ihan lukea rivien välistä tällä kertaa. 

Joko olette uteliaita mitä testailemme? Arvasin. Mutta jännitys on osa testailuani, joten pidän teitä jännityksessä vielä pienen tovin. Tämä netin kautta rekisterötyminen kun on ajoittain aika hankalaa minulle. Päätin siis lähteä liikenteeseen kunnon aamupalan turvin. Tai jos nyt ollaan ihan rehellisiä niin mieheni päätti ruokkia meidät kunnolla ja tehdä kunnon loma-aamiaisen. Paistettua pekonia ja munaa. Minä kuitenkin päätin että nyt kokeillaan naamakirjan hauskaa ideaa, joten munat paistettiin paprikarenkaan sisällä. Se oli hyvää! Ja esteettisesti oikein hauska ratkaisu. Ensi kerralla taidan hankkia erivärisiä paprikoita. Syömme sitten vihreä- oranssi ja keltareunaisia kananmunia.


Saatuani kunnolla ruokaa vatsaani ja pari kupillista kahvia vedin syvään henkeä ja lähdin nettiin seikkailemaan. Katsotaan nyt sitten miten helppoa tämä kirjautuminen on. Pääsääntöisesti saan yrittää 3-4 kertaa ennenkuin onnistun. Jos edes sitten. Yhden sivuston kanssa meni lopullisesti hermo. Otin jopa yhteyttä asiakaspalveluun, josta ystävällisesti kerrottiin ettei tiliä ole perustettu. Siihen eivät osanneet vastata miten minulle kuitenkin jatkuvasti tulee heidän mainoksiaan sähköpostiini jonka ilmoitin kun "en perustanut tiliä". Tältä kokemuspohjalta siis liikkeelle uuden sivuston kanssa.

Uskokaa tai älkää, tämä oli helppoa! Ja se vielä kaiken lisäksi toimikin! Olen nyt virallisesti luvannut "buzzailla" aiheesta Viaplay TV- ja leffapaketti. Ja heti huomasin että pääsen katsomaan Grayn anatomiaa! Minulta jäi pari jaksoa näkemättä, mutta sehän on luultavasti äkkiä korjattu lähiakoina. McDreamy ja McSteamy, here I come! 

Päätin samalla katsoa miten ikämerkinnät toimivat. Siitä pieni miinus tässä vaiheessa. Selvät ikämerkinnät puuttuvat. Avaamalla lisätietoa elokuvasta saa tietää että ikäraja on esim. 11-15 v. Aikamoinen haarukka. Ilmoitin kotona että tällainen "ikärajattomuus" tarkoitta että ilman ädin lupaa ei kyseistä elokuvaa katsota. Voihan tietysti olla että ikärajat vaihtelevat maittain, mutta kun on nipo niin on. Sivusto on.fi päätteinen, siispä oletusarvoisesti haluan seurata maamme ikäsuosituksia. 

Katsotaan nyt sitten mikä elokuva valikoituu ensimmäisen leffaillan huviksi. Paria etsimääni elokuvaa ei löytynyt, edes maksulliselta puolelta, mutta paljon tuolla oli elokuvia joita en ole nähnyt. Esim "The goat" joka heti iski silmiimme. Kävimme muutama viikko sitten lukiokaverini luona ja siellä pyöri pihapiirissä "Get". Valitettavasti tuo elokuva oli 3D ja vaati samanmoisen telkkarin. Jäi siis sekin katsomatta. Minulla kun ei ole 3D talavisota, eikä edes hankintalistalla. 

Viaplayta voisi muuten katsoa myös Ipadillä. Eipä ole sellaistakaan minulla. Mutta läppäri on matkassa mukana täällä mökillä. Ja mokkula. Mutta teillä joilla tällainen "Minä"-laite on, voitte silläkin katsoa elokuvia. 

Viaplayn sivustolla oli hyvin valittavissa elokuvia eri kategorioiden mukaan, myös aikuisviihdettä. Siitä kiitos, että heti iski eteen ruutu: oletko 18 v? Voin siis rauhassa antaa lastenkin katsoa minkä elokuvan tahtoisivat nähdä. Tosin jääprinsessa on metsässä ilman padeja ja läppäreitä, mutta tuleehan hänkin jossakin vaiheessa kotiin ihmettelemään Viaplayta.

Ja huomasin muuten sivuillani käydessä: rekisteröitymällä (sehän oli helppoa) saatte tekin tutustua ilmaiseksi kuukauden ajan TV- ja leffapakettiin. Eikun kokeilemaan!

Minä pistän nyt TermaCellin terassille ja siirryn valitsemaan illan elokuvaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...