Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Kävin ruotsalaisessa huonekalukaupassa.

Oikeastaan menin katsomaan valosarjoja, mutta siellä oli niin monta ihmistä että minua alkoi ahdistaa. Päätin poistua nopeinta mahdollista reittiä. Se kulkee kynttiläosaston läpi. Alennettuna oli todella upea, punainen metallilyhty. Se melkein tarttui matkaan mukaan, mutta 2 asiaa esti minua shoppailemasta: 1) periaatteilleen uskollisina, lyhty toimitettiin litteässä paketissa. Minun olisi pitänyt itse koota se. Lyhty? Ehei. Sitäpaitsi paketti oli painava. 2) kassoilla olisi kuitenkin järkyttävä jono ja tahdoin pois!

Järin jopa kynttilät oman onnensa nojaan ja jatkoin määrätietoisesti kohti ulko-ovia. Melkein onnistuin, mutta kun kukkaosasto tuli vastaan. Ja joulukukat olivat todella halpoja. Ritarinkukkanikin on jo kuihtunut ja tuolla oli todella upeita nuppuja tarjolla. Oli ihan pakko. Ja koska kassalla oli kuitenkin jarrutettava niin tarttui sitten matkaan joulukaktuskin. Minulla ei ollut vielä valkoista sellaista. Olisi tuolla ollut perhoskämmeköitäkin, mutta järki vei voiton ja kädet loopuivat kesken. Enkä todellakaan tahtonut lainata keltaista kassia. Siispä ohitin koko ale osaston ja siirryin kassalle. Tosin ne käsin maalatut, lasiset joulukuuset olivat aika söpöjä. Ja se metallinen spiraali johon olisi voinut ripustaa joulupalloja. Se olisi ollut hauska ensi jouluna.

Kassoille päästyäni huokaisin, kunnes tajusin: itsepalvelu! Ei ketään, ne näyttivät suljetuilta, mutta kyllä ne toimivat. Eikä tullut vartia taputtamaan olkapäälle, olisi tosin ollut kuitti todisteena maksusta.

Pääsin kivuttomasti autolle ja yllättävän pienen loppusumman kanssa. Ja tuli taas todistettua: tuolta ei ilman ostoksia pääse ulos. Ei sitten millään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...